Luentopäiväkirja 2

Tieto- ja viestintätekniikan opintojakso on loppumaisillaan, ja on aika miettiä, mitä tästä jäi lopulta käteen. Vaikka jakson aikana tuli hyvin paljon teoriaa ja taustatietoa, myös käytännössä ehdimme katsoa kaikenlaisia ohjelmia, ja testata, miten ne toimivat, ja kuinka käyttää niitä opetuskäytössä. Koska asiaa ja ohjelmia oli paljon, tuntui välillä hyvin sekavalta, milloin mitäkin käytettään, ja millä tavalla ne toimivat. Tämän pienen pintaraapaisun kautta kuitenkin sai jonkinlaisen käsityksen, millä tavoin teknologiaa voi hyödyntää.

 Jotta teknologian käyttö onnistuu koulussa, sitä täytyy olla saatavilla. Yleensä sitä on enemmän ja monipuolisemmin kuin mitä todella tarvittaisiin, sitä voi olla myös liian vähän. Toki määrän tarpeellisuus riippuu opettajasta; kuinka paljon hän haluaa sitä käyttää. Mutta koulukohtaisia eroja on, ja epätasa-arvo tietotekniikan saatavuudessa on ongelma koulumaailmassa. Myös jastii   ja Riinan ottavat blogeissaan esille sekä erot koulujen teknologian varustelutasossa että siitä, kuinka sitä käytetään. Nyky-yhteiskunnassa tietotekniikan käyttö on kuitenkin niin iso osa arkea, että on tärkeää, että lapset oppivat alusta alkaen käyttämään tietotekniikkaa myös muuhun kuin pelaamiseen.

 

Lapsille olisikin tärkeää valaista ja opettaa, mihin tietotekniikkaa oikeasti tarvitaan. Alakouluikäisille tietokone on lähinnä pelaamista varten, yläkouluun siirtyessä some-palvelut taas yleistyvät hurjasti. Toki google on kaikille tuttu alusta asti. Vaikka kaikki löytyykin googlesta, pitäisi koulussa kuitenkin opetella asioita, eikä rakentaa kaikkea ”kyllä google tietää” –ajatuksen varaan. Nintervo pohtii asiaa blogissaan. Hänen mielestä olisi tärkeää lähteä oppimaan tekemisen kautta samoilla laitteilla, mitkä ovat lapsille tuttuja jo vapaa-ajalta. Tällöin tekeminen on heti mielekkäämpää, ja tehtävien tekeminen tapahtuu muulla tavoin kuin wikipediasta kopioimalla.

Teknologia on sikäli haastava työväline opetuksessa, että se kehittyy ja uusiintuu koko ajan. Oppilaat yleensä tuntevat aina sen uusimman. Opettajalle teettääkin työtä pysyä ajan hermolla, ja mukauttaa opetuksensa uudemman teknologian maailmaan. Toki kun tietyn rutiinin ja osaamistason taidoilleen löytää, helpottuu myös teknologian hyödyntäminen. jennikata kirjoittaakin että tietotekniikka on kuitenkin vain väline, jonka kautta opetetaan. Vastuu opetuksesta ja sen toteutuksesta on edelleen opettajalla.

Luentopäiväkirja 1

Teknologiaa on ympärillämme joka paikassa, ja käytämme sitä hyvin paljon. Kouluissa tilanne on kuitenkin toinen: teknologiaa useimmiten löytyy, ja sitä kyllä hankitaan, jos käyttöä on. Luennoilla tuli kuitenkin esille, että teknologiaa käytetään opetuksessa hyvin heikosti verrattuna sen saatavuuteem. Piirtoheittimestä on siirrytty hiljalleen videotykkiin ja dokumenttikameraan, mutta siihen on jääty, ainakin omien kokemusteni mukaan.

Luentojen ja harjoitusten aikana on alkanut tuntua siltä, että olisi sittenkin mukava käyttää tulevaisuudessa opettajana teknologiaa opetuksen tukena. Teknologian avulla pystyisi antamaan oppilaille enemmän vapautta, ja jokainen voisi oppia ja työskennellä omalla tavalla, tai ainakin työskentelytapoja olisi enemmän. Luennoilla tuli esille ”learning by doing” työskentelytapa, jossa oppimaan lähdetään tekemisen ja ongelmaratkaisun kautta. Opettaja toimii luokan ”kapellimestarina”, mutta lopullinen työskentelytapa ja vastuu tuotoksesta jäävät oppilaille. Työskentely on usein vuorovaikutteista, mutta mahdollistaa myös yksintyöskentelyn. Teknologian käyttö on oppilaille tuttua, joten työskentelytapa on heille myös mielekkäämpi, ja se varmasti parantaa oppimistuloksia.

Mikä on sitten ongelmana? Luennoilla ja Vesa Linja-ahon blogikirjoituksessa tuli esille, että oppimistilat eivät ole muuttuneet paljon mihinkään vuosikymmenten aikana. Toinen iso ongelma on se, että opettajilla ei ole tarpeeksi tietotaitoa  käyttää uusia laitteita. Mahdollisuuksia on niin valtavasti, niistä pitäisi osata vain valita ne oikeat, ja lähteä niiden pohjalta luomaan tuntisuunnitelmia. Laitteiden epävarmuus on myös mielessä. Jos tunnin esimerkiksi suunnittelee älytaulun pohjalle, ja älytaulu ei toimikaan, pitäisi olla varasuunnitelma. Harto Pönkä kirjoittaakin blogissaan, että koska valtakunnallista linjaa tvt:n opetuskäytöstä ei ole, opettajat voivat käyttää teknologiaa oman halunsa mukaan. Hyvin monella käyttö jää vähälle, on paljon muutakin tekemistä kuin opetella käyttämään uusia laitteita ja ohjelmia. Teknologia ei kuitenkaan ole uhkakuva vaan mahdollisuus – sen avulla pystymme antamaan oppilaillemme enemmän elämän eväitä ja uusia näkemyksiä.